14. maaliskuuta 2019

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja, osa 1

     Kaikki varmasti tuntevat jollain tavalla Juoppohullun päiväkirjat. Niitä ei ole ehkä tullut itse luettua, mutta jossain nimi on tullut vastaan ja varmaan sisällöstäkin on edes jonkinlainen käsitys. Jos näin ei ole, niin kerrottakoon kirjan (ja koko sarjan) idea lyhyesti: päiväkirjamuotoon kirjoitetun juopon Juhan sekä hänen parin kaverin toilailuja. Huumorilla, tai oikeastaan mustallahuumorilla höystettynä. Ja niillä perus pissa-kakka -jutuilla.
     Tiesin kaiken tuon yllä mainitun ennen kirjan lukemista. Silti kirjan sisältö jotenkin yllätti, enkä tiedä oliko tuo yllätys mitenkään kovin hyvä. Odotin kirjalta ehkä liikaa järkevämpää juonta. Jotain ideaa. Mutta petyin karvaasti ja siksi arvostelukykyni on ehkä hieman alhainen. Sillä itsessään kirjan huumori ei ole minulle ongelma. Joillekin se voi olla, jolloin en suosittele kirjan käteen ottamista yhtään. Silti tämä kirja ei jotenkin napannut, vaikka yritin antaa sille monta mahdollisuutta lukemisen aikana.
     Kirja on siis alusta loppuun aikalailla juopottelua ja seksin harrastamista (tai sen etsimistä). Jossain välissä Juhan ystävä Kristian kokeilee joogaa, sisutaa kämppäänsä ja koheltaa muutenkin mitä sattuu. Hänen avullaan Juha tutustuu muutamaan uuteen ihmiseen, eikä hän oikein tunnu ihastuvan näihin uusiin miehiin. Tämän lisäksi Juha lähettää kirjeitä milloin kenellekin, kotimaassa ja ulkomaillekin lähtee useampi. Sitten Juhalle alkaa tulla outoja kirjeitä, joissa puhutaan Juoppohullun päiväkirjasta. Juha on ihmeissään, että miksi hänelle tulee sellaisia. Sitten kuvioihin ilmestyy Juhaa naapuritalon katolta kuvaava henkilö.
     Itselläni tämän kirjan lukemiseen meni vähän vajaa kuusi tuntia. Ja nyt lukemisen jälkeen ei voi suoraan sanoa, että nuo kuusi tuntia olisi mennyt täysin hukkaan, mutta olisin ne voinut paremminkin käyttää. Päiväkirjatyyliin kirjoitetut kirjat ovat ihan ok, vaikka en niitä kauheasti olekaan lukenut. Tätä oli silti jotenkin vaikea lukea, sillä kuten edellä mainitsin, mitään kovin suurta juonta ei ollut. Ehkä henkilöhahmot kehittyivät ja paransivat otettaan loppua kohden, mutta en tuotakaan kehitystä kovin ihmeelliseksi menisi sanomaan.

Nimi: Juoppohullun päiväkirja
Kirjailija: Juha Vuorinen
Genre: komedia/huumori
Sarja: Juoppohullun päiväkirja #1
Sivumäärä: 360
Kustantaja: Diktaattori Kustannus
Julkaisuvuosi: 1998
Arvosana: **½
Lukuhaasteet: Helmet19 (37. Pienkustantamon julkaisema), PopSugar19 (37. Kirjan nimessä kaksi sanaa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti