18. marraskuuta 2016

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Kuvahaun tulos haulle kudottujen kujien kaupunki

Nimi: Kudottujen kujien kaupunki
Kirjailija: Emmi Itäranta
Genre: fantasia
Sivumäärä: 335
ISBN: 978-951-851-593-0
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Luettu: 11/16

Toistuvien tulvien koettelemalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi vihjaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.
     Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä.

Kirjailijan muut teokset: Teemestarin kirja
Arvostelu: Kudottujen kujien kaupunki on yksi niistä kirjoista, jonka kansi on herättänyt mielenkiintoni ja olen valinnut sen sitä kautta. Takakannen teksti sai mielipiteeni hieman haparoimaan, mutta päädyin kuitenkin lainaamaan tämän. Ja nyt vihdoin sain lukemisen päätökseen. Lukemista hidasti oma elämä ja se, että kirja ei ollut yksi niistä jonka luen yhdeltä istumalta. Halusin lukea tämän loppuun, mutta tarina ei vain saanut minun mielenkiintoani pysymään ihan jokaisessa kohdassa. Silti en voi sanoa, että kirjan juoni olisi ollut mitenkään tylsä tai hidas. Asiat etenivät ehkä liiankin nopeasti minun makuuni. Paljon jätettiin kertomatta ja välillä tunnuttiin tarttuvan pieniin asioihin liiaksikin.

     ""Seittien Talossa ei ole vankeja", sanon.
     "Niinkö sinä uskot?"
     "Se on totuus."
     "Totuus", olento sanoi. Hänen äänensä pyyhki hiekkaa ja tomua tieltään, lakaisee tähdet pilvien taa. "Katsotko tätä saarta ja uskot näkeväsi totuuden asioista?"
     Etsin yhä vastausta, kun olento puhuu jälleen.
     "Olet järkyttynyt", hän sanoo. Raajat vetäytyvät pois iholtani. Ilma välillämme tyhjenee. "Miksi tulit?" s. 107

     Kirjailijan kieli on hyvin erilaista. Hänen tyylinsä kaikuu jokaisessa lauseessa. Jokainen kuvailu on sellainen, mikä luo mielikuvan ja saa hyväksynnän. Samalla tuo kuvailu ainakin itseäni väliölä hämmensi ja hidasti. Takerruin niihin joskus liikaakin, vei huomion tarinasta.
     Tarina itsessään oli hyvin moniselitteinen ja monimuotoinen. Aluksi kaikki tuntui hyvinkin epäselvältä, mutta asiat saatiin joten kuten selitettyä lopun lähestyessä. Silti jäljelle jäi monia kysymyksiä. Oliko Kutoja vihollinen? Mitä Elianalle tapahtui? Selvisikö kukaan? Näihin haluaisin vastauksen, mutta tuskin niitä tulen koskaan saamaan. Kuvailujen ja sanakäänteiden takaa löytyi myös niitä selviä asioita. Hyvin vähän, mutta löytyi kuitenkin.
     Kaikkein epäselvimmäksi minulle jäi Seittien Talon ja sitä ympäröivän kaupungin verkosto. Toki ymmärrän tämän fantasia-kirjaksi, mutta jonkinasteinen ymmärrys olisi ollut mukava saada luotua sivuja käännellessä. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, mikä häiritsi itseäni kovasti. Tyydyn kuitenkin osaani ja jätän seittien liikkeet pois mielestäni ja jatkan elämääni.

     ""Hyvä on", Kehrääjä sanoo. "Voitte jäädä paikoillenne ja kuolla. Tai voitte juosta tulen läpi ja kenties elää."
     Hänen raajansa syöksähtää ilman halki. Lyhty räsähtää kappaleiksi ja kuuluu hulmahdus, kun tuli ahmaisee silkkistä seittiä. Liekit juoksevat lankoja pitkin, piirtävät yllemme kipunoivan ristikon, joka alkaa korventua tuhkaksi silmiemme edessä.
     Olen kivettynyt paikoilleni, mutta Valeria ottaa askeleen taaksipäin ja kiskoo minua mukaansa. Lopultakin liikun. Juoksemme ulos Kehrääjän kammiosta ja Kutojan huoneen poikki.
     Syvällä maan sisällä kivet tahtovat kääntyä, eikä niitä pitele muu kuin minun uneni." s. 317

     En ole Itärannan esikoisteosta tullut lukeneeksi, mutta tällä hetkellä sitä harkitsen. Kirja sai kaksi palkintoa (Kalevi Jäntin -palkinto sekä Nuori Aleksis -palkinto) ja oli ehdokkaana Tähtivaeltaja -palkintoon. Minua hämmentää myös se, että Itärannan molemmat kirjat on kirjoitettu samanaikaisesti englanniksi ja suomeksi. Toki tämä omalla tavallaan näkyy tässä teoksessa, sillä joissain kohtia sanajärjestys ei tunnut siltä luontevimmalta. Sen ei kuitenkaan kannata alkaa häiritsemään liikaa, sillä tässä kirjassa on paljon muutakin mihin keskittyä. Upea tarina ja maisema jonka se värittää. Elämä joka voidaan joiltain kohtia liittää meihin ja meidän maisemaan.

     "Valo avautuu poimuiltaan, tai pimeys. Todellisuuden langat ovat valmiita liikkumaan kosketukseni alla. Uneksi niiden puolesta, jotka eivät voi uneksia. Olen valveilla niiden puolesta, jotka eivät voi valvoa enää koskaan. Enempää en voi tehdä, enkä yhtään vähempää.
     Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet maailmassa kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen." s. 335
Arvosana: ***½

16. marraskuuta 2016

Ursula Poznanski: Vii5i


Kuvahaun tulos haulle viisi kirja

Nimi: Vii5i (Fünf)
Kirjailija: Ursula Poznanski
Suomentanut: Anne Mäkelä
Genre: trilleri, jännitys
Sarja: Beatrice Kaspary #1
Sivumäärä: 426
ISBN: 978-951-796-947-5
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2013
Luettu: 11/16

Lehmälaitumelta löytyy naisen ruumis. Hänen jalkapohjiinsa on tatuoitu koordinaatit, joiden osoittamassa paikassa odottaa kätkö: muovikelmuun pakattu käsi ja arvoitus, jonka ratkaisu johtaa seuraavalle makaaberille rasialle.
     Murhaaja on luonut äärimmäisen julman geokätköilypelin, jonka avulla hän ohjaa etsivät Beatrice Kasparyn kätköltä kätkölle. Todistaja toisensa jälkeen katoaa tai löytyy kuolleena pian kuulemisen jälkeen, ja poliisin aika alkaa käydä vähiin.

Sarjan muut osat: Sokeat linnut, Äänet
Arvostelu: Tämä kirja tuli luettavakseni geokätköilyn tiimoilta, hyvin aiheeseen sopien. Ilman harrastustani tämä kirja ei olisi koskaan osunut käteeni ja jos olisi, niin en olisi sitä alkanut lukemaan. Ajatus ruumiinosista purkeissa ei vain ole se itseäni innostava ajatus. Nyt kuitenkin minun oli "pakko" lukea tämä, enkä kadu päätöstäni. Kyllä, kirja oli omalla psykologisella tavallaan sairas. Kyllä, sain kirjasta painajaisia. Kyllä, kirja oli niin hyvin kirjoitettu ettei sitä pystynyt lopettamaan. Ja mikä parasta, kirjan tapahtumiin pystyi itsekin hieman osallistumaan kun ratkaisi vihjetehtäviä.

     "Stefan käänsi katseensa Beatricesta Floriniin ja veti tuolin alleen. "Se on eräänainen etsintäharrastus. Ensin joku piilottaa jotain, ja sitten moni muu yrittää löytää sen. Sitä, mikä piilotetaan, kutsutaan kätköksi, englanniksi cache, ja tuo kuvan muovirasia näyttää ihan tyypilliseltä kätkörasialta. Saanko katsoa tarkemmin?""

     Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että mitä ihmettä olen lukemassa. Tarina eteni ja vähän väliä esiin ilmestyi ruumiinosia. Välillä taas kerrottiin hyvinkin kauan poliisin työstä, mikä jossain kohtaa alkoi jo hieman puuduttaa. Mutta onneksi sitten taas tapahtui ja juttu meni eteenpäin. Kovin paljoa ei kirjassa perehdytty Beatricen, tai kenenkään muun, elämään sen suuremmin. Joitakin pätkiä oli siellä täällä, mutta silloin kuvailu jäi hyvin pienelle osalle. Kätköjä etsiessä taas kirjailija oli selvästi halunnut, että lukija pystyy näkemään tilanteen mielessään.
     Kirjan loppu ei ollut sellainen kuin odotin. Jännitys pysyi yllä viimeiselle sivulle asti, vaikka murhaaja oltiinkin saatu sitä ennen kiinni. Lopussa jännitys muuttui paljon odottavammaksi, luoden pohjaa halulle lukea lisää. Itse en ehkä tule koskaan lukemaan sarjan muita osia, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Omalla tavallaan haluaisin tietää vielä lisää. Lukea hyvin jäsennettyä tarinaa joka etenee tasaisen tappavaan tahtiin. Toisaalta purkitetut ruumiiinosat alkavat riittä jo minulle ja varmaan jätän seuraavien osien nautinnon muille.

     "Me kaikki päädymme lopulta johonkin rasiaan, Beatrice ajatteli."

Arvosana: ***½

Thanks for the hunt...
Olet löytänyt kätkön.

Arvoituksia, joiden ratkaisuna on koordinaatteja...
Rasioita, joihin on pakattu ruumiinosia...
Todistajia, jotka katoavat pian kuulemisen jälkeen...

Murhaaja on luonut verisen version geokätköilystä, jota ryhtyy selvittämään Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary. Tapaus tuntuu mahdottomalta ratkaista, ja pikkuhiljaa Kaspary alkaa epäillä olevansa itsekin jahdattavana.