27. maaliskuuta 2020

Sari Luhtanen: Sydän murskana

Ikuinen outsider Isadella luuli jonain päivänä muuttuvansa vampyyriksi (ja odotti jo sitä kiihkeästi) - vain kuullakseen, että onkin tavallinen ihminen. Sitten yksi hänen äideistään kuoli häntä suojellakseen, paras ystävä petti rankimman kautta ja poikaystävä haihtui maisemista.
Nyt Isadella palaa kouluun. Yhtäkkiä hän on niin sisällä piireissä kuin mahdollista ja saa huomiota koulun komeimmalta pojalta. Silti hän tuntee olevansa tuuliajolla.

     Sydän murskana jatkaa Isadellan tarinaa aikalailla suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Isadellaa on kohdannut menetys ja ylösnouseminen alkaa.
     Siinä missä ensimmäisessä osassa oli mielestäni ongelmia, ei tämänkään osan kohdalla onnistuttu aivan täydellisesti. Parannusta kuitenkin oli selkeästi tapahtunut ja varsinkin itseäni suuresti häirinnyt teiniangstius oli vähentynyt melkein olemattomiin tässä osassa.
     Tässä osassa Isadella pääsee kohtamaan uusia henkilöitä ja hänen elämänsä muuttuu kerta rysäyksellä toisenlaiseksi. Ennen Isadella pyrki pysymään erossa kaikista ja kaikesta, mutta nyt häntä piiritetään koulussa ja hän ystävystyy uusien luokkalaisten kanssa. Isadellan taskuihin alkaa ilmestyä outoja viestejä, eikä hän tiedä kuka on niiden takana.
     Tähän kirjaan oli saatu luotua hieman parempi tunnelma ja jopa jännitystä oli havaittavissa. Tarina eteni aivan yhtä jouhevasti kuin ensimmäisessäkin osassa ja kirja oli niin ohut, että sen sai helposti luettua yhdeltä istumalta. Edelleen tosin hahmot olisivat mielestäni kaivanneet lisää lihaa luiden ympärille. Jatko-osa on ilmestymässä loppuvuodesta 2020 ja odotan innolla, että pääsen lukemaan senkin vaikka tämä sarja ei vieläkään ole ihan niin hyvä kuin se voisi olla.

Genre: fantasia, nuoret, LGBT+
Sarja: Isadella #2
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Kirjailijan muut teokset: Sydän kylmänä
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,31
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 48. Kaksi kirjaa, joilla hyvin samankaltaiset nimet, 49. Julkaistu vuonna 2020
PopSugar2020: 1. Published in 2020, 29. With a bird on the cover
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 19. A fantasy book, 23. Featuring an LGBT+ character, 33. About a non-traditional family, 48. Published in 2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti