16. maaliskuuta 2020

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua

Holly ja Gerry ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta, ja heillä on hauskaa jopa kinatessa. Kun Gerry kuolee yllättäen, Holly vaipuu surun syövereihin. Hän herää horteestaan vasta kolme kuukautta Gerryn kuoleman jälkeen, kun hän saa äidiltään paksun kirjekuoren, jonka päällä lukee "Lista".
Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta ja maito ostamatta. Gerry on ottanut kaiken huomioon ja kirjoittanut Hollylle kymmenen muistilistaa, yhden jokaiselle kuukaudelle. Gerryn kirjeet auttavat Hollya surutyössä, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten.

     P.S. Rakastan sinua on kirja, josta on tehty menestynyt elokuva ja tänä vuonna tälle on tullut suomennettu jatko-osakin, näin useamman vuoden jälkeen. Itse en kuitenkaan ole syystä tai toisesta tullut aikaisemmin lukeneeksi tätä, mutta koska laitoin jatko-osan varaukseen katalogeja selaillessani, oli tämä nyt luettava.
     Jos kirja ei ole sinulle ennestään tuttu, elokuva on varmaan joltain osin tullut ainakin katsottua. En siis ala purkamaan kovin syvällisesti sitä, mistä tämä kirja kertoo. Kirjan takakansikin kuvailee melko hyvin kirjan tapahtumia. Tarina lähtee heti liikkeelle Gerryn kuolemasta ja siitä, miten Hollyn maailma musertuu.
     Pelkäsin ennalta, että tämä kirja tulisi vuodattamaan kyyneleitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta näin ei ainakaan omalla kohdallani käynyt. Jotenkin kirjeiden siivittämänä tarina eteni kuukausi kerrallaan, eikä itselleni ainakaan ehtinyt muodostua niin suuria tunnekuohuja. Silti tämä oli alusta loppuun asti mielenkiintoinen ja upea tarina ensimmäisestä vuodesta kumppanin kuoleman jälkeen.

P.S. I love you
Suomentanut: Pirjo Lintuniemi
Genre: romantiikka, aikuiset, draama
Sarja: P.S. I love you #1
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2004, suom. 2005
Arvosana: ****
Goodreads: 4,02
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 10. Sijoittuu maahan, jossa vähemmän asukkaita kuin Suomessa, 37. Ajankohta merkittävä, 39. Kirjassa lennetään, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 33. At least four star rating on Goodreads, 34. Meant to read in 2019, 41. Written by an author in their 20s
Goodreads2020: 5. The first book in a series, 10. Between 400-600 pages, 24. An emotion in the title, 52. Related to time

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti