22. maaliskuuta 2020

Pajtim Statovci: Bolla

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milosin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy tulinen suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, herää epätoivo. Mitä Milosille, ja mitä heille, oikein tapahtui?

     Kaunokirjallisuuden Finlandia -palkinnon viime vuonna saanut Bolla tuntui takakannen tekstin perusteella sellaiselta, että jättäisin sen väliin. Halusin kuitenkin kokeilla ja laitoin kirjan varaukseen. Kun sitten sain tämän palkitun teoksen käsiini, hämmästyin sen paksuutta. Tai oikeastaan sitä, että kirja ei ollut kovin paksu. Olin jostain syystä odottanut melkein viidensadan sivun opusta, mutta sainkin luettavakseni kirjan, jossa on vähän yli kaksisataa sivua. Uskoni siihen, että saisin tämän luettua ilman suurempia ongelmia, alkoi kasvaa.
     Bolla sijoittuu Kosovoon, jossa sota runtelee maisemaa. Arsim tapaa miehen, Milosin, ja heidän välilleen syntyy suhde. Sota kuitenkin ajaa miehet erilleen, kun Arsim lähtee pakoon perheensä kanssa. Vuodet kuluvat ja miehet elävät omaa elämäänsä niillä keinoin, jotka heille annetaan. Milos joutuu sodan kynsiin ja pyrkii selviytymään. Arsim kokee uuden maailman outona ja hän ei kykene kunnolla sopeutumaan. Erilaisten vaiheiden kautta Arsim joutuu palaamaan takaisin kotimaahansa ja hän päättää etsiä Milosin.
     Joiltain osin tykkäsin tästä. Kirjan tarina oli mielenkiintoinen ja koskettava. Kertomus oli jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli mielestäni paras. Siinä päästiin keskittymään kahden miehen väliseen suhteeseen. Se oli osa, jonka lukeminen eteni nopeasti ja vailla ongelmia. Toiset kaksi osaa eivät sitten oikein mielestäni toimineetkaan niin hyvin, mutta toisaalta niiden merkitys kokonaisuuden kannalta oli tärkeä.
     Arsim alkoi jo ensimmäisen osan aikana tuntua hieman vastenmieliseltä hahmolta ja kirjan loppua kohden mentäessä, ajatus vain vahvistui. Hänen tekojen syitä ei kuitenkaan selitetty kovin hyvin, joten vastenmielisyys vain lisääntyi. Entä sitten Milos? Hänen ajatuksistaan kerrottiin muistikirjan pätkien muodossa. Muuten hän kuitenkin jäi vähän tyhjäksi hahmoksi. Olisin halunnut tietää hänestä ja hänen vaiheistaan enemmän.
     Kirjan luettuani en ollut aivan varma omista ajatuksistani sen suhteen, tykkäsinkö tästä kirjasta paljon vai oliko tämä aivan kamala. Jokin tässä vain omalla kohdallani tökki, mutta Statovcin tyyli jotenkin herätti mielenkiintoni.

Genre: sota, LGBT+, historiallinen, romantiikka
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ***½
Goodreads: 4,08
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia
PopSugar2020: 23. Won an award in 2019, 33. At least four star rating on Goodreads
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 23. Featuring an LGBT+ character, 27. A historical fiction, 39. By an author whose name you're not quite sure how to pronounce 

1 kommentti:

  1. Bolla oli minulle heti Finlandia-voittaja, kun luin sen. Tykkään tosi paljon hänen kirjoistaan. Edelleen pidän parhaimpana Kissani Jugoslavia teosta.
    Näissä kirjoissa pidän siitä, että ne sijoittuvat kirjailijan synnyinseutuun, ja siihen, että hän kuvaa kiellettyä seksuaalisuutta. Bollassa esille tuli sota, jota hänen synnyinseudullaan käytiin. Aiheet ovat siis suuria, mutta ne kuvataan yksityisten ihmisten näkökulmasta. Pieniä tarinoita. Lisänä on sitten hiukan fantasiaa, josta yleensä pidän, mutta tässä kirjassa en. Kirjan voi kyllä lukea lukematta fantasiaosuutta. Toivoisin, että näissä kirjoissa ei olisi niin paljon käärmeitä.

    VastaaPoista