30. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä

Romaani naisen elämän suuresta solmusta - tarina täynnä hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta.
Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä, ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheensä rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi.

     Härkösen tuotannon lukuprosessini seuraavaksi teokseksi valikoitui Avoimien ovien päivä, joka kertoo Astasta ja hänen eron jälkeisestä elämästään. Astalla on homoystävä ja ongelmia perheensä kanssa. Hyvät ainekset siis viihdyttävälle kirjalle.
     Tämä teos tempaisi mukaansa jo alkuvaiheilta ja se oli viihdyttävä sekä sykähdyttävä loppuun asti. Kirjan tapahtumia värittää hieman Astan perheen uskonnollisuus ja halu itsenäisyyteen, jota ei tunnu kuitenkaan aikuisenakaan olevan. Lisäksi päästään käymään läpi Astan lapsuutta ja hänen pikkusiskojen mietteitä omasta elämästään. Kuitenkin keskiössä on Astan ja hänen äitinsä välit, jotka ovat kiemuroita täynnä.
     Avoimien ovien päivä käsitteli paljon erilaisia aiheita ja joistain niistä olisin halunnut lukea vielä lisää. Kirja kuitenkin loppui ennen kuin olisin halunnut, mutta niinhän ne aina tuppaavat tekevän. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kertomus hieman erilaisesta lapsuudesta ja tytär-äiti -suhteesta. Tämä tuntuu myös sellaiselta teokselta, että se kestäisi toisenkin lukukerran, jolloin huomaisi uusia asioita ja yhdistelisi asioita eri tavalla.

Genre: chick lit, aikuiset, draama
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1998

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti