29. tammikuuta 2020

Jussi Adler-Olsen: Aakkostalo

James ja Bryan, kaksi brittipilottia, ammutaan koneineen alas toisessa maailmansodassa, ja he päätyvät vihollislinjojen taakse. Miehissä viriää toivo, kun he onnistuvat kiipeämään junaan, joka kuljettaa haavoittuneita SS-miehiä itärintamalta kotiin. He tekeytyvät sairaiksi saksalaissotilaiksi aikomuksenaan paeta myöhemmin.
Sen sijaan he päätyvät Aakkostaloon, suljettuun mielisairaalaan. Jos he paljastuvat, heidät teloitetaan vakoojia. Kuinka kauan voi esittää psyykkisesti sairasta mielen murtumatta oikeasti? Ja ovatko James ja Bryan ainoita tekosairaita?

     Joskus tulee varattua kirjastosta kirjoja, joista ei tiedä mitään ja olettaa asioita. Tämä kirja on yksi niistä. Jos olisin perehtynyt tämän kirjan sisältöön ennen varauksen laittamista, en ehkä olisi päätynyt lukemaan tätä kirjaa.. ainakaan vielä. Ja miksikä näin? Ensinnäkin, en tiennyt tämän olevan Adler-Olsenin esikoisromaani, joka on nyt vain uudelleen suomennettu. Toiseksi, en tiennyt tämän kirjan sijoittuvan toisen maailmansodan synkkiin hetkii. Kolmanneksi, en tiennyt tämän kirjan kertovan "mielisairaista".. tosin tämä seikka ei olisi haitannut, vaikka se olisi ollut tiedossa.
     Näistä kaikista seikoista, jotka olisivat saattaneet hillitä haluani laittaa kirja varaukseen, ei muodostunut kuitenkaan kirjaa lukiessani suuria ongelmia. Luulin ennen kirjan aloittamista, että historiallisten sotaa käsittelevien kirjojen kiintiöni oli täyttynyt vähäksi aikaa, mutta tämä kirja yllätti ja tunkeutui ajatusteni ohi. Varsinaisen sodan kuvaamista oli vain alussa pieni määrä, joten se ei aiheuttanut suuria ongelmia. Mielisairauksia kohtaan kokemani mielenkiinto sai tyydytystä tätä teosta lukiessani, mutta ei niin paljoa, ettenkö olisi jäänyt kaipaamaan lisää. Oikeastaan kirjan luettuani vain se jäi harmittamaan. Olisin kaivannut kirjan alkuun paljon enemmän kerrontaa niistä tunteista, joita mielisairaalassa vietetty aika sai aikaan tekosairaissa.
     Aakkostalon tarina oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoi Bryanin ja Jamesin päätymisestä mielisairaalaan ja siellä olosta. Osa ei ollut kovin jännittävä, mutta se oli mielenkiintoinen ja piti otteessaan. Sitten alkoi toinen osa.. joka ei lähtenyt niin hyvin käyntiin. Melkein sadan sivun verran tunnuttiin kuljettavan joutokäynnillä ja tarina ei ottanut kulkeakseen. Toinen osa sijoittui kolmekymmentä vuotta myöhempään aikaan ja tarinaa kerrottiin lähinnä Bryanin näkökulmasta. Minun on pakko myöntää, että näiden kankeiden sivujen aikana meinasin siirtää kirjan syrjään ja tarttua seuraavaan teokseen. Päätin kuitenkin antaa kirjan lopulle vielä mahdollisuuden ja kyllähän se tarina lähti taas uuteen nousuun.
     Kirjan loppu oli koskettava (niin, että kyyneleet valui), jännittävä ja todella koukuttava. Tarina saatiin hyvin sidottua yhteen ja ensimmäisen osan tapahtumia kuvailtiin uudessa valossa. Esikoisromaaniksi tämä teos oli upea lukukokemus. Kuitenkin minun on pakko myöntää, että tämä ei ole sellainen kirja, joka sopeisi kaikille. Lisäksi hahmot olisivat ehkä kaivanneet vielä hieman lisää lihaa luidensa ympärille, mutta omalla kohdalla juoni ja sen eteneminen sekä muu kerronta korjasi näitä puutteita.

     "Bryen ei saanut heti palautettua mieleen olinpaikkaansa, kun vieraat äänet kohosivat kumeasta kolinasta hauraiksi helähdyksiksi. Sitten hän muisti. Raitiovaunut olivat jo edellisenä iltana toivottaneet hänet tervetulleeksi Freiburgin kaduille, ja nyt ne sanoivat hänelle myös hyvää huomenta."

Alfabethuset
Suomentanut: Katriina Huttunen (ensimmäisen suomennoksen Jorma-Veikko Sappinen)
Genre: historiallinen, trilleri, mysteeri, jännitys
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1997, suom. 2000 ja 2018
Kirjailijan muut teokset: Pullopostia
Arvosana: ****
Goodreads: 3,64
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä, 7. Kirjassa rikotaan lakia, 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa (tanska), 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa puu, 39. Kirjassa lennetään, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 5. Set in a city that has hosted the Olympics, 48. Published in the 20th century
Goodreads2020: 4. Set in place/time you wouldn't want to live, 10. 400-600 pages, 11. Originally published in a year that is a prime number, 15. Set in global city, 16. Set in rural/sparsely populated area, 18. By an author you've read once before, 22. The major theme of survival, 27. A history/historical fiction, 40. A book with a place name in the title, 41. A mystery, 52. A book related to time 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti