4. tammikuuta 2020

Stephanie Garber: Caraval

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan, mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat.
Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Suenosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin.
Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

     Caraval aloittaa samannimisen trilogian päätähuimaavasti ja sykähdyttävästi. Pääosassa on Scarlett, kohta naimisiin pääsevä (joutuva) isosisko, joka tekisi siskonsa eteen mitä vain. Nyt hän joutuu kunnon koettelemuksen eteen, sillä hänen on löydettävä siskonsa ennen kuin aika loppuu. Etsintä tapahtuu maailmassa, jossa osa on totta ja osa ei. Mutta mihin ja kehen voi luottaa? Onko kaikki peliä ja mitkä tapahtumat ovat todellisia? Caravalissa on muistettava, että menneinä vuosina yksi osallistuja on kuollut.

     Meni seitsemän vuotta ennen kuin hän sai muotoiltua kirjeen oikein.

     Tarina lähtee liikkeelle kirjeistä, joita Scarlett on vuosien varrella lähettänyt mestari Legendille, Caravalin järjestäjälle. Yhtenä vuotena Scarlett saa vastauksen pyyntöihinsä ja kirjeen mukana tulee kolme lippua. Häät ovat kuitenkin oven takana ja Caravaliin pääsy meinaa jäädä. Scarlettin seikkailu kuitenkin lähtee käyntiin hänen siskonsa Donatellan ansiosta ja pian peli lähtee käyntiin, Scarlett ja hänen "sulhanen", Julian, etsijöinä.

     Tyttö karaisi kurkkuaan ja kiihdytti polkemisvauhtiaan. "Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. Se, mitä näiden porttien takana tapahtuu, voi olla pelottavaa tai kiihottavaa, mutta älkää menkö lankaan. Me yritämme vakuuttaa teille, että pelimme on totta, mutta se on pelkkä esitys. Lumemaailma. Siispä, vaikka haluamme lumota teidät, älkää antako lumon viedä teitä mennessään. Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä."

     Tykkäsin kirjan ideasta jo ennen lukemista ja lukeminen vain vahvisti ajatustani. Olisin voinut lukea vielä lisää maailmasta ja sen kaikista puolista. Tarinan aikana salaisuuksia pudoteltiin sopivissa määrin, mutta ehkä olin hieman pettynyt loppuun (toki ymmärrän, miksi se oli tehty niin). Mestari Legendin historiasta kerrottiin pieniä pätkiä, mutta jäin kaipaamaan lisää. Hänen yhteytensä meidän päähenkilöihin, Scarlettiin ja Donatellaan jäi vielä mielestäni niin auki, että siitä olisi voinut kertoa lisää. Tähän aiheeseen kuitenkin varmasti palataan vielä sarjan jatko-osissa. Muutenkin Legend jäi hieman avoimeksi ja hänestä kerrottiin aika vähän. Kuitenkin hän oli jo tässä osassa merkittävä hahmo, joten olisin halunnut tietää paljon enemmän hänestä.
     Scarlett ja Donatella sitten taas. Scarlett tuli melko tutuksi ja hän kehittyi kirjan aikana, oppi itsestään uusia asioita ja niin edes päin. Donatella taas, hän jäi hyvin pieneksi tässä osassa, tosin hänen roolinsa oli osasyy tähän. Scarlett oli joissain asioissa ärsyttävä ja hänen päätökset pistivät miettimään, että mitä täällä oikein tapahtuu. Hän oli kuitenkin mielestäni omalla tavallaan hyvin luotu ja ihmismäinen. Eihän kukaan ole täydellinen ja tee aina niitä oikeita valintoja. Hänen suhteensa Julianiin oli kuitenkin jotenkin sellainen, että hieman ihmettelen sitä. Kun Scarlett esitti kysymyksiä, ei niihin tullut vastauksia. Tästä syystä Julian jäi myös hieman valjuksi hahmoksi, vaikka hän vaikuttikin hyvin potentiaaliselta. Kaiken kaikkiaan moni hahmo jäi vajaaksi, mutta ehkä jatko-osissa tämä asia korjaantuu.
     Caraval oli teoksena aika kevyttä fantasiaa ja kuuluu niihin "normaaleihin" nuorten romantiikan kirjoihin, joissa on pientä ihastusta ja epävarmuutta omasta itsestään. Itse kuitenkin tykkäsin tästä todella paljon ja varmasti luen jatko-osatkin tässä lähitulevaisuudessa.

Caraval
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Caraval #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Arvosana: ****
Goodreads: 3,95
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta, 25. Kirjassa ollaan saarella, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 3. A great first line, 9. A book with a map, 10. Rec. by your favorite blog etc., 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 4. Set in a place or time that you wouldn't want to live, 5. The first book in a series, 11. Originally published a year that is a prime number, 19. A fantasy book, 35. A geometric pattern/element on the cover, 52. Related to time

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti