27. lokakuuta 2013

Kirja: Requiem: Rakkaus palaa


Kirja: Requiem: Rakkaus palaa (Requiem)
Kirjailija: Lauren Oliver
Suomentaja: Marja Helanen
Gengre: nuoret, scifi
Sarja: Delirium #3
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-0-39898-2

"Meidät on yritetty tiristää esiin, polkea menneeseen. 
Mutta me olemme yhä täällä.
Ja meitä on päivä päivältä enemmän."

     Delirium-trilogian odotetussa päätösosassa muurit murtuvat ja Lena on väistämättömien ratkaisujen edessä.
     Sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä ja panokset entistä korkeammat. Valvojat ulottavat iskunsa yhä syvemmälle kapinallisten asuttamaan korpeen ja ihmishengen hinta on halpa. Julianin kuolemantuoniolta pelastanut Lena käy tasiteluun mielessään vain yksi päämäärä: elä vapaana tai kuole. Henkiin heränneen Alexin tunteet näyttävät kivettyneen kovemmiksi kuin Kryptan sellien muurit.
     Samaan aikaan Portlandissa Hana valmistautuu rakkaudettomaan liittoon nuoren pormestarin kanssa, joka puhuu terrorin ja tyrannian kielellä. Täydellisten kulissien takana paine kasvaa kasvamistaan ja myös Hanalla on salaisuuksia jotka eivät kestä päivänvaloa. Vaihe vaiheelta tapahtumat vierivät pisteeseen, jossa rinnakkaiset maailmat törmäävät, tunteet tihentyvät ja totuudet huudetaan julki.

Muita kirjailijan kirjoja: sarjassa aiemmin ilmestyneet: "Delirium: Rakkaus on harhaa" sekä "Pandemonium: Rakkaus on kapinaa"
Arviointi: Tämä koko sarja kuuluu siihen joukkoon, mistä ei voi sanoa suoraan pitävänsä. Ensimmäiseen osaan rakastuin heti. Jokin siinä vain sai minut ihastumaan henkilöihin, maailmaan, juoneen sekä kirjoitustyyliin. Mitään ei jätetty pois vaan asioista kerrottiin juuri niin karusti kuin ne olivat. Lukijalle annettiin selkeät mielikuvat tapahtumista, vaikka ne eivät aina olleetkaan kovin miellyttäviä. Toinen osa oli hieman rauhallisempi kuin, mikä varmasti vaikutti siihen että meinasin lopettaa koko sarjan lukemisen. Mitään ei vain tuntunut tapahtuvan ja kun tapahtui, kaikki oli nopeasti ohitse.
     Tämä viimeinen osa oli kahden ensimmäisen välistä. Menoa ja kauheita kohtia oli, mutta sitten oli myös sitä pelkkää eteenpäin kulkemista ja muistojen tunkemista aivojen peränurkkaan. Kirjan koko alku oli lukijan valmistelua lopun suureen tuhoon, johon oikeastaan kaikki toiminta oli saatu tungettua yhdeksi suureksi kasaksi. Hanan elämästä kertovat luvut eivät kiinnostaneet minua sitten yhtään, enkä vieläkään oikeastaan täydellisesti ymmärrä niiden olemassaoloa. En tiedä olivatko ne vain lisätäytteenä kirjassa, ettei siitä tulisi puolet lyhyempää nykyisestä. Totta kai oli mukava lukea Portlandin tapahtumista aina välillä, mutta samanlaista pysähtynyttä menoa se oli kuin Korvessakin.
     Eniten minua ärsyttää tässä viimeisessä osassa se, että Alex palasi. Ensimmäisen osan jälkeen itkin silmät päästäni Alexin takia ja koko toisen osan Lena suri hänen takiaan. Ja nyt! Tämä herra onkin sitten palannut eikä kuollut! Ja toinen asia oli Lenan äiti. Se sentään oli tiedossa, että tämä ei ollut kuollut. Mutta kuka äiti käyttäytyy niin, kun näkee lapsensa pitkän ajan jälkeen?
     Kuitenkin, kirja tuotti niin raivoa kuin iloakin, mikä on oikeastaan aika virkistävää. Joitakin kohtia olisin kyllä halunnut muokata tai poistaa kirjasta kokonaan, mutta jätettäköön nämä kohdat mainitsematta. Loppujen lopuksi kirja oli hyvä päätösosa. Se punoi hyvin kaksi aikaisempaa osaa yhteen, niin juonellisesti kuin muutenkin. Sen kuitenkin sanon, että en lukisi koko sarjaan enää uudestaan. Ensimmäisen osan voisin vielä lukea, mutta en kahta viimeistä.

     "Kaatakaa muurit.
     Sehän se on jutun juju. Ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos kaadetaan muurit. Toiselle puolelle ei voi nähdä. Ei voi tietää, seuraako siitä vaipaus vai tuho, ratkaisu vai kaaos. Siellä voi olla paratiisi tai turmio.
     Kaatakaa muurit.
     Muuten joutuu elämään ahtaasti, pelossa, rakentamaan barrikadeja tuntematonta vastaan, rukoilemaan, ettei pimeys koittaisi, puhumaan terrorin ja tiukkuuden kieltä.
     Muuten ei kenties koskaan tunne helvettiä, muttei löydä myöskään taivasta. Ei tiedä mitään raikkaasta ilmasta ja lentämisestä.
     Te kaikki, missä ikinä olette: suurkaupungeissanne tai syrjäkylissänne. Etsikää se, kaikki kova, metallikettingit ja kivensirut, jotka täyttävät vatsanne. Ja kiskokaa ja kiskokaa ja kiskokaa.
     Teen kanssanne sopimuksen: minä teen sen, jos te teette sen, aina ja ikuisesti.
     Kaatakaa muurit."
Arvosana: 8-

2 kommenttia:

  1. Minäkin ihastuin ensimmäiseen osaan, puhuin siitä jopa parhaana siihen astisista lukemistani nuorten dystopioista. Sitten alettiin tunkemaan mukaan sitä "pakollista" kolmiodraamaa, jota inhoan. Minäkin itkin Alexin oletetun kuoleman takia, mutta hänen muuttunut käytöksensä tässä kirjassa melkein pilasi ensimmäisen kirjan muiston.

    Ihmettelin myös äidin outoa käytöstä, kai ne vuodet Kryptassa vaikuttivat. Hanan ajatukset olivat kai mukana sen vuoksi, että viimein nähtäisiin kuinka parannetut ajattelevat. Ja nähtäisiin vähän zombiemaan sisäpuolellekin, Lena kun oli ulkopuolella. kapinan merkit olivat ilmassa jo muurien sisälläkin.

    Jotenkin lopun avoimuus jätti lukijan tyhjän päälle kun ei kerrottu, mitä joillekin hahmoille taphtui muurien sortuessa. Olisin kaivannut hieman erilaista loppua. Alexin puheenvuoro oli mielenkiintoinen, mutta olisi ehkä toiminut paremmin vaikka jossain puolivälissä kirjaa, lopussa se jäi vähän leijumaan irrallisena. Ihan ok sarja joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi olla kuin samaa mieltä kanssasi. Mutta kyllä tuo loppu oli omalla tavallaan ihan hyvä, vaikka olisihan edes joidenkin kohtalosta kertoa aivan loppuun. Itsellä ainakin meni hetki tajuta siitä Alexin pätkästä, että missä tästä oikein puhutaan. Keskellä kirjaa se olisi ehkä voinut olla hieman vaikuttavampi, mutta mielestäni sen olisi voinut jättää kokonaankin pois.,.

      Poista