25. joulukuuta 2013

Kirja: The Initiation

 
Kirja: The Initiation
Kirjailija: L.J. Smith
Gengre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: The Secret Circle #1
Sivumäärä: 320
Julkaisuvuosi: alk. per. 1992 (myöhemmin 2008)
ISBN: 978-006-167-0855

Cassie is initiated into her hometown's coven of witches but her love for the coven leader's boyfriend could prove deadly.

Arviointi: Katsoin tämän kirjasarjan pohjalta tehtyä ohjelmasarjaa kun sellaista tehtiin yhden tuotantokauden verran (ja toivottavasti tullaan vielä joskus tekemään lisääkin) ja innostuin sen kautta lukemaan näitä kirjoja. Nyt kun vihdoin sain ensinnäkin käsiini tämän ensimmäisen osan ja sain vielä luettuakin sen, täytyy sanoa, että olin aluksi hieman hämmentynyt. Totta kai ymmärrän, että juoni ja tapahtumat eivät voi mennä samalla tavalla tv-ohjelmassa ja kirjassa, mutta silti tuntui kuin tästä kirjasta olisi otettu ohjelmaan vain hahmot ja heidän väliset kemiat, ryhmän idea ja uuden ihmisen muuttaminen kylään. Muuta yhteistä ei tuntunut löytyvän. Ja tämä häiritsi varsinkin alussa, koska se oli niin paljon erilaisempi.
     Olen aiemmin lukenut Smithin kirjoittamaa Vampire Diaries -sarjaa ja täytyy sanoa, että tyylillisesti tämä on sarja (tai ainakin tämä osa) on kirjoitettu samalla tavalla. Välillä menee hieman henkilö kenestä puhutaan sekaisin, mutta voi tietenkin olla että tämän kirjan kohdalla pienet hämmentävät hetken saattoivat johtua myös kielestä (englantini kun ei kuitenkaan ole aivan niin hyvä, että ymmärtäisin täysin lukemaani). Minun onnekseni kirja oli kuitenkin kielellisesti ja sanastoltaan helppoa ja ymmärrettävää. [Ja täten voin suositella sitä niille, jotka ajattelevat englannin kielisen kirjan lukemista ja pitävät fantasiasta.]
     Mitäs muuta voisin vielä sanoa? Tuntuu, kuin tässä kirjassa ei olisi ollut mitään mikä olisi ehdottomasti kerrottavaa. Ei niin hyvää kuin huonoakaan. Tämä oli tällainen tasapaksu tarina, jonka nyt lukee ihan mielellään, mutta en kyllä lukisi toista kertaa (ainakaan ihan heti). Olihan tässäkin niitä mielenkiintoisia kohtia ja juoni eteni hyvin koko kirjan matkalta, mutta minkäänlaisia huippukohtia ei tuntunut olevan. Tai jos oli, ne sekoittuivat hyvin muuhun massaan ympärillään.

     "Then she pushed the mute button again. "Sorry, Diana, I got a wrong number. I meant to call the Maytag repairmen. 'Bye now!" And with that she hung up.
     She stretched like a giant cat, replacing the phone on the nightstand as she lay back. Then she put her arms behind her head and looked at Cassie, smiling.
     "All right", she said. "The first thing is, you get me that skull. And after that... well, after that I'll think of what else I want. You realize that from now on I own you, Cassie."
     "I thought", Cassie whispered, still unable to see for the gray mist, "that we were friends."
     "That was just a euphemism. The truth is that you're my captive from now on. I own you now, Cassie Blake. I own you body and soul.""
Arvosana: 8

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut The Secret Circlen trilogian, mutta en sinänsä ollut järin innoissani siitä. Periaatteessa tv-sarja toimi paremmin, joten oli sääli, että se lopetettiin ekan kauden jälkeen.

    L. J. Smithiltä suosittelisin lukemaan sellaiset trilogiat kuin Dark Vision ja The Forbidden Game. Ne ovat tyyliltään erilaisia kuin The Vampire Diaries (joka oli minulle aikamoinen pettymys) tai The Secret Circle. Erityisesti The Forbidden Game on jäänyt mieleeni hyvin. Nuo kaksi trilogiaa ovat mielestäni Smithin parasta tuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä ensimmäinen osa oli minullekin pettymys, mutta ehkä pidän seuraavista enemmän :)
      Kiitos vinkistä, en ole niin kauheasti L.J. Smithin tuotantoon perehtynyt kun Vampyyri päiväkirjojen ensimmäiset osat olivat vain mielestäni luettavia. Neljännen tai viidennen osan jälkeen lopetin kokonaan lukemisen... Mutta voisin kyllä kokeilla noita kahta sarjaa jos vain saan käsiini jostain :)

      Poista