28. elokuuta 2020

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

Maailmanloppu tulee lauantaina. Ensi lauantaina. Juuri ennen päivällisaikaa, kirjoittaa noita Agnes Nutter tarkoissa ennustuksissaan.
Tämä harmittaa demoni Crowleyta ja hänen "vihamiestään" enkeli Aziraphalea, jotka ovat vuosituhansien aikana tavallaan tykäisyneet maailman menoon. Mutta miten estää maailmanloppu?
No, siten että pysäyttää Ilmestyskirjan ratsastajat, värvää noidanmetsästäjien armeijan ja nitistää itse Antikristuksen. Joka on mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies. Ja joka on vahingossa päässyt katoamaan.

     Pratchettin ja Gaimanin kulttiklassikko sai uuden suomennoksen tänä vuonna ja päätin tarttua siihen heti. En ole aikaisempaan suomennokseen tutustunut, joten en osaa sanoa, kuinka paljon tämä erosi edeltäjästä. Kirjan aloitettuani sain kuitenkin nopeasti todeta, että kirjasta tulisi ihan viihdyttävä lukukokemus (tai oikeastaan kuuntelukokemus). 
     Hyviä enteitä seuraa siis enkeliä ja demonia, Aziraphale ja Crowley, sekä maailmanlopun aiheuttajaa, Adam. Kirjan alussa kerrotaan Adamin lapsuudesta ja tämän vaiheen koin hieman pitkästyttävänä. Kun noita Agnesin ennustukset maailmanlopusta tulee julki, toiminta alkaa.
     Odotukseni olivat korkealla, sillä kirja on kuitenkin suosittu ja luettu. Olin innoissani kun sain kirjan käsiini. Valitettavasti kirja ei kuitenkaan lunastanut aivan kaikkia odotuksiani, varsinkin kirjan huumoriosuus ei omalla kohdallani toiminut kovin hyvin. Odotin joitain hauskempaa, suurempaa ja vielä vähän viihdyttävämpää. Ei tämä kuitenkaan aivan huono kokemus ollut, mutta ei myöskään niin hyvä, että haluaisin tarttua kirjaan uudelleen.

Good omens: The nice and accurate prophecies of Agnes Nutter, witch
Suomentanut: Mika Kivimäki
Genre: fantasia, klassikko, huumori
Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 1990, suom. 2020 (ensimmäinen suomennos 1992)
Arvosana: ***½
Goodreads: 4,25
Helmet2020:
1. Kirja vanhempi kuin sinä
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja (Pratchett 2015)
49. Julkaistu 2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti