1. tammikuuta 2014

Elokuva: Adelen elämä (2013)




Elokuva: Adelen elämä: osat 1 ja 2 (La vie d'Adéle: chapitres 1 et 2)

Suomen ensi-ilta: 13.12.2013
Ohjaaja: Abdellatif Kechiche
Gengre: draama, romantiikka

Pääosissa: Léa Seydoux, Adéle Exarchopoulos, Salim Kechiouche
Ikäraja: 16
Kesto: 180min


15-vuotias Adele ei pyristele vastaan: tyttöjen kuuluu deittailla poikia. Kaikki muuttuu saman tien hänen tavatessaan Emman, nuoren sinihiuksisen naisen, joka auttaa häntä löytämään intohimon ja naisellisuutensa. Muiden edessä Adele kasvaa, etsii itseään, hukkaa itsensä, löytää itsensä...


Arviointi: Kultaisen palmun voittanut kolmen tunnin elokuva, joka koostui näistä osista: tunti syömistä (ja aina sitä samaa pastaruokaa,, tai taidettiin kerran kyllä syödä ostereita), tunti itkemistä (ja puolet siitä ajasta mietin, että eikö noilla ihmisillä ole varaa nenäliinaan), puolituntia opettamista (Adele kun oli ensin töissä esikoulussa ja myöhemmin "ala-asteella") ja puolituntia yhtämittaista seksikohtausta josta olisi voinut kyllä jättää joitakin yksityiskohtia pois (sillä oikeasti, se alkoi jo vaikuttaa enemmän pornolta kuin miltään muulta). 

     Noin lyhyesti selostettuna.
     Totta kai elokuvassa oli muutakin. Esimerkiksi puiden kuvaamista ja taisi olla yksi tappelukin. Muuta mainitsemisen arvoista ei tule mieleen. Se on karu totuus. Minkäs minä sille mahdan.
     Kun sain kuulla elokuvan nähtyäni, että se voitti toukokuussa 2013 Kultaisen palmun, suuni loksahti kirjaimellisesti auki. En väitä, että elokuva ei olisi ansainnut palkintoaan, mutta itse en olisi antanut sitä tälle elokuvalle. 
     Juonta tässä elokuvassa ei tuntunut olevan mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä elokuvahan kertoi ihmisen elämästä. Tästä olisi kuitenkin voinut tehdä hieman selkeämmän jos ajankulun nopeudesta olisi kerrottu edes hieman. Koska oikeasti, jos tyttö on ensin viisitoista ja sitten se täyttääkin seuraavassa hetkessä kahdeksantoista ja hetken päästä hänen exänsä uudella naisella on kolme vuotias lapsi, ei katsoja oikein pysy perässä, että missä mennään. Tai ainakaan minä ja hän kenen seurassa kävimme elokuvaa katsomassa, emme pysyneet perässä. 
     Olen myös sitä mieltä, että elokuva olisi ihan hyvin voinut kestää hieman vähemmän aikaa kuin kolme tuntia. Jotenkin vain ei kauheasti innosta katsoa niin kauaa kun toinen itkee tai syö suu auki...
Arvosana: 7-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti