12. heinäkuuta 2013

Elokuva: 21 Jump Street (2012)




Elokuva: 21 Jump Street

Suomen ensi-ilta: kevät/2012
Ohjaaja: Phil Lord, Chris Miller
Käsikirjoittajat: Michael Bacall, Jonah Hill
Gengre: toiminta, komedia

Pääosissa: Jonah Hill, Channing Tatum, Brie Larson, Dave Franco, Ice Cube


Kaksi poliisikoulusta päässyttä kokelasta päätyvät takaisin high schooliin, tutkimaan huumerikosta. He ovat saaneet tehtäväkseen ottaa selvää yhden koulun sisällä liikkuvista huumeista jotka ovat aiheuttaneet lyhyessä ajassa kuoleman. 

Arviointi: Morton Schmidt (Jonah Hill) oli omana lukioaikanaan nörtti joka sai vain unelmissaan tyttöjä. Muuten häntä kiusattiin, ja yksi kiusaajista oli Greg Jenko (Channing Tatum). Nyt, peitetehtävissä, roolit kuitenkin vaihtuvat. Kiusattu nörtti pääsee sisäpiireihin ja aikaisemmin niin suosittu Greg löytää itsensä kemianlabrasta silmälasipäisten epäsuosittujen joukosta. 

     Elokuva saa ajattelemaan, että asiat olisivat muuttuneet paljonkin parissa vuodessa - mitä epäilen suuresti. On kuitenkin hienoa huomata, että vaikka omassa nuoruudessaan Greg kiusasi Mortonia, he ovat nyt parhaita ystäviä. Elokuvan aikana Mortonia vaivaa muutamaan otteeseen hänen ujous ja nuoruudesta säilyneet epämukavat muistot, mutta hän ylittää itsensä ja pääsee eteenpäin. Myös Greg joutuu ajattelemaan elämää ja suosiota uudestaan, mikä on myös mukava huomata. 
     Elokuva ei ehkä ole ihan kympin arvoinen suoritus, mutta kyllä se silti on aika todella hyvä. Rakastuin Channingiin Step Up- elokuvien kautta, eikä tunne laannu tämänkään elokuvan myötä. Elokuvan huumori on hauskaa ja viihdyttävää - niin kuin huumori yleensäkin. Huomasin kuitenkin nauravani myös sellaisissa kohdissa, jotka eivät olleet ehkä ihan tarkoitettu sellaisiksi. En tiedä johtuuko se siitä, että olen liian väsynyt katsomaan tätä elokuvaa vai siitä, että elokuva vain on niin hyvä ettei voi olla nauramatta pienillekin asioille. 
     Nyt en voi jäädä kuin vain odottamaan seuraavaa elokuvaa "22 Jump Street" joka ilmestyy kesällä 2014, pääosissa nähdään Jonah Hill, Channing Tatum sekä Ice Cube.
Arvosana: 9½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti