25. huhtikuuta 2013

Kirja: Punainen kuin veri



Kirja: Punainen kuin veri   

Kirjailija: Salla Simukka
Gengre: jännitys

Sarja: Lumikki- trilogia #1
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-31-7123-0

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.
Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Muita kirjailijan kirjoja: "Kun enkelit katsovat muualle", "Viimeiset", "Jäljellä" ja muita kirjoja
Arviointi: En yleensä lue tällaisia kirjoja, mutta nyt päätin yllättää itseni kirjaa valitessa. Yllätyksenä kirjaa voisi todellakin pitää. Sulavasti etenevä juoni joka piti mielenkiinnon yllä jokaisella sivulla. Mahtavaa. Aiemmin lukemani Simukan kirjoittama "Jäljellä", ei saanut minua oikein innostumaan Simukan kirjoitustyylistä. Tähän kirjaan tyyli kuitenkin sopi täydellisesti, mikä teki kirjasta vielä paremman lukea. Tapahtumiin liittyvien henkilöiden erilaiset näkökulmat asioista ja heidän ajatukset olivat oikein mukavaa luettavaa. Kirjaa lukiessa halusi koko ajan tietää enemmän ja enemmän, eikä lukemista sen takia voinut lopettaa. Lopulta takakansi kuitenkin tuli vastaan, niinhän se aina tulee. Juoni kuitenkin jatkoi kulkuaan aina loppuun asti, ja kirjan aikana mieleen ilmaantuneet kysymykset saivat melko hyvin vastauksia. 

"Peilistä katsoi vieras, kaunis nainen, jonka ryhti oli suora, tummiksi meikatut silmät arvoitukselliset ja huulilla ilme, joka saattoi enteillä hymyä tai halveksuntaa. Lumikki oli tyytyväinen. Nainen ei ollut hän. Nainen oli joku muu. Joku sellainen, joka pääsisi Jääkarhun juhliin..
Elisa hypähteli ja päästeli pieniä, omituisia äännähdyksiä. Lumikki tulkitsi ne positiiviseksi palautteeksi.
- Ei vitsi sä olet kaunis! Mä olen niin hyvä. Mitä hittoa mä oikeasti tuolla lukiossa teen, kun musta tulisi ihan mahtava kampaaja-kosmetologi?
Teki hyvää nähdä Elisa iloisena. Tytön poskille oli palannut väri eikä silmien katseen takana väijynyt enää niin lähellä sumea, ankea tyhjyys." (Katkelma luvusta 18 sivulta 175)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti